Viron Valgussa oleva suomalaisten lentäjien muistomerkki on Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen aloitteesta kunnostettu. Muistomerkin haalistuneet tekstit, ilmavoimien tunnus ja tornileijona on asiantuntevasti uudelleen maalattu. Urakan hoitanut tallinnalainen Paul Uibopuu ansaitsee kiitokset hienosta työstä.
Kahden lentotehtävää suorittamassa olleen ja lentoreitiltään harhautuneen suomalaislentäjän hauta sijaitsee Märjamaan kunnan Valgun kylässä. Virolaiset ”metsäveljet” hautasivat 16.8.1941 onnettomuudessa menehtyneet alikersantit Pentti Antilan ja Antti Sairion putoamispaikan lähelle.
Metsäveli Arseeni Saare on vuonna 1997 muistellut tapahtumia seuraavasti:
”Olin toisten metsäveljien kanssa partioimassa. Kuulimme pimeydestä lähestyvän lentokoneen äänen. Ääni voimistui. Uskoimme koneen lentävän lähellä ja hyvin matalalla. Moottorin ääni voimistui ja kuului rysähdys.
Kiiruhdimme paikalle. Löysimme tuhoutuneen koneen, jossa oli Suomen ilmavoimien tunnukset. Hylyssä oli kaksi kuollutta lentäjää. Kuolleiden lisäksi löytyi venäjänkielisiä ja saksankielisiä lentolehtisiä.
Ihmettelimme, millä asioilla suomalainen kone oli liikkeellä Eestissä. Jotta ei jäisi aineistoa vääriin käsiin, poltimme koneen ja lentolehtiset sekä hautasimme lentäjät.”
Kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelema ja toteuttama muistomerkki paljastettiin juhlallisesti 16.8.1997. Märjamaan kunta on sittemmin huolehtinut muistomerkkialueen hoidosta. Kerrotaan, että muotokielensä muistomerkki on saanut lentokoneen potkurista.
Vielä yli 80 vuotta myöhemmin on epäselvää, miksi Nummelan kentältä lähtenyt ja Hankoniemelle suuntautuvan lentotehtävän saanut kone päätyi Viroon.
Ensi vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 30 vuotta muistomerkin paljastamisesta. Lentoreitin mysteeri saattaa silloin olla edelleen ratkaisematta. Sen sijaan on toiveita siitä, että Viron Sotamuseon avustuksella voitaisiin käydä myös lentäjien todennäköisellä hautapaikalla.



