Sankarivainajia saatettiin kotimatkalle

Viipurin Pietari-Paavalin kirkosta kotiutettiin 8. marraskuuta sotavuosien arvokasta perinnettä noudattaen maastoetsinnöissä löytyneiden 32:n isänmaamme vapauden puolesta kaatuneen sankarivainajan maalliset jääntee 24 pienessä valkoisessa arkussa.

Näistä kaatuneista 17 on talvisodan ja 15 jatkosodan sankarivainajia. Heistä 17:n maallinen taival päättyi Laatokan Karjalassa ja 15:n Karjalan kannaksella. Muun muassa Ihantala, Äyräpää, Summa, Suojärvi ja Vitele ovat sotiemme historiasta tuttuja löytöalueita.  

Kymmenen löydettyä tuntolevyä antavat mahdollisuuden tunnistamisiin, mutta kuten aiempinakin vuosina, mukana on myös toisiinsa sekoittuneita löytöjä. Tunnistamisiin tarvitaan vahvaa ammattitaitoa ja sitkeätä yrittämistä. Tässä voidaan vain luottaa THL:n oikeusgenetiikkatiimin monasti osoittamaan osaamiseen.

Päättynyt kesäkausi oli kolmas perättäinen, jolloin omat etsintäryhmämme eivät päässeet itärajan taakse kentälle jääneitä etsimään. Viime vuonna saimme erityisluvalla kotiutettua venäläisten etsijöiden kahden vuoden aikana löytämät 94 sankarivainajaamme. Tämän vuoden löydöt ovat nekin kaikki venäläisten etsintäryhmien tekemiä. Tästä yhteistyöstä he ansaitsevat suuren kiitoksen.

Kiitoksen ansaitsee myös kirkkoherra Vladimir Dorodnii ja Viipurin evankelis-luterilainen seurakunta siitä, että Pietari-Paavalin kirkkoa on jo monien vuosien ajan saatu pitää kotiuttamistyön turvallisena tukikohtana.

Elämme edelleen itsestämme riippumattomista syistä poikkeuksellisia aikoja. Pääsemmekö ensi kesänä etsintöihin? Toimiiko yhteistyömme venäläisetsijöiden kanssa yhtä hyvin kuin ennenkin? Nämä ovat vielä avoimia kysymyksiä, joihin aikaa myöten toivotaan myönteisiä vastauksia. Suunnitelmat kuitenkin laaditaan parhaan vaihtoehdon mukaan. Sankarivainajien kotiuttaminen on yhdistyksen kunniatehtävä. Se on tänä päivänä vähintäänkin yhtä tärkeätä kuin sotavuosina. Kokemus on osoittanut, että jokaisen tunnistetun hautaan saattamisella on yksittäistä tapausta laajempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Työmme on veteraaniperinteen vaalimista parhaimmillaan.

Kirkkoherra Vladimir Dorodnii (vas) ja kenttäpiispa emer. Hannu Niskanen siunaavat Viipurista kotimatkalle lähtevät sankarivainajat.
Ihantalan sankarivainaja on laitettu omaan arkkuunsa. Tapahtumaa todistamassa Micha Koistinen (vas), Heikki Karhu ja Markku Kiikka.
Martti Kuivala (vas) ja Jarkko Väänänen sulkevat arkun kannen ja laittavat ristin paikalleen.
Luetteloidut arkut sinetöidään lopuksi tullausta varten.