Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen hallitus teki 18.9.2024 muistokäynnin Kazakstanissa Karagandan Spasskin sotavankihautausmaalla olevalle suomalaisten sotavankien muistomerkille. Vuosittain eri kohteille suuntautuvilla matkoilla osoitamme, että emme ole unohtaneen kauaskaan kotimaastaan haudatuiksi tulleita sotilaitamme.
Suomalaisten ja venäläisten arkistojen tiedot Karagandassa olleista suomalaisista sotavangeista eroavat jonkin verran toisistaan. Suuruusluokkana oikeana voidaan kuitenkin pitää tietoa, jonka mukaan Kazakstanissa sijainneilla sotavankileireillä ja -sairaaloissa menehtyi yhteensä 192 suomalaista sotavankia. Eniten menehtyneitä oli Karagandan leirillä nro 99. Neljä kuljetuksissa menehtynyttä mukaan lukien heitä on yhteensä 169. Akteben (Aktjubinsk) leirillä nro 76 menehtyneitä oli 14 ja Martukin sotavankisairaalassa nro 1035 yhdeksän.
Karagandan leirin olosuhteiden ankaruutta kuvaa, että leirin koettelemuksista selviytyi vain noin 50 suomalaista sotavankia. Osa heistä menehtyi myöhemmin muilla leireillä ja vain 37 pääsi aikanaan palaamaan kotiin.
Pääosa suomalaisista sotavangeista tuotiin Spasskin kylän vanhoissa kasarmeissa ja parakeissa toimineelle Karagandan leirille syksyllä 1941 ja alkuvuodesta 1942. Ensimmäisten leirille tulleiden joukossa syyskuussa 1941 oli muun muassa kymmenkunta Hangon saariston taisteluissa heinäkuussa vangiksi jäänyttä.
Junakuljetukset (transportit) sotavankileireiltä toisille olivat pitkiä ja rasittavia. Kiestingissä syyskuun alussa 1941 vangiksi jäänyt sotamies Teemu Miettinen on Hangon paluukuulustelussa kertonut oman kokemuksensa tällaisesta matkasta Temnikovin leiriltä nro 58 Karagandaan: ”Marraskuun 7. päivän tienoilla 1941 koko suomalisjoukko joutui Gorkin (Temnikovin) leiriltä lähtemään Karagandaan. Matka kesti 20 vrk. Rasitukset matkan aikana olivat suuret, ruokaa annettiin 400 gr leipää ja pieni suolakalapalanen päivittäin. Vankeja vaivasi ainainen jano, mutta vettä saatiin hyvin niukasti. Vaunun katosta tippuvaa vettä kerättiin ja naulankannoista y.m. sellaisista paikoista yritettiin sammuttaa janoa. Kylmyys vaunuissa, joissa kylläkin oli kamiinat, oli hirveä. Polttoainetta, puuta tai koksia, annettiin niin vähän, että vaunuissa oli aina pakkasasteita. Suomalaisista ei ketään kuollut matkan aikana.” Miettinen ja ryhmä muita suomalaisia siirrettiin marraskuussa 1944 Karagandasta Tsherepovetsin leirille nro 158, mistä hänet kotiutettiin joulukuussa.
Karagandan leirillä olleet sotavangit työskentelivät pääasiassa alueen hiilikaivoksella. Työ oli raskasta, olosuhteet aroilla ankarat, ravinto puutteellista ja taudit raivosivat. Myös aiemmat haavoittumiset verottivat terveyttä. Kuolleisuusluvut olivat näistä syistä korkeat. Ainakin 130 vuosina 1941 ja 1942 Karagandaan tuoduista suomalaisista sotavangeista menehtyi ensimmäisen vuoden sisällä leirille tulostaan.
Tolvajärvellä heinäkuussa 1941 vangiksi jäänyt vänrikki Unto Huttunen on paluukuulustelussaan Hangossa kuvannut Karagandan olosuhteita epäinhimillisiksi. Pahinta oli kova kylmyys. ”Suomalaisilla vangeilla olivat hyvin heikot vaatteet, asuntoparakit olivat kurjia ja niiden lämmitys mitätöntä. Kevätpuolella 1942 aiheutti kuolemantapauksia hyvin heikoksi muuttunut ruoka. Melkein kaikki kuolivat siten, että ensin saivat ankaran vatsataudin ja sen jälkeen vesipöhön, joka aiheutti kuoleman. Vankileirin taholta ei talven aikana annettu minkäänlaisia vaatteita, jonka vuoksi vilustumistaudit olivat yleisiä.” Huttunen oli Karagandassa lyhyen aikaa tammikuun alkupäivistä 1942 heinäkuun puoliväliin. Myöhemmin neljällä muulla leirillä ollut Huttunen kotiutettiin marraskuussa 1944.
Karagandan leirillä oli myös naisvankeja. Lääkintälotta Oili Kallioinen jäi elokuussa 1941 vangiksi Loimolan suunnalla. Hän tuli Temnikovin leirin kautta Karagandaan marraskuussa 1941, siirrettiin marraskuussa 1943 Tsherepovetsiin ja kotiutettiin sieltä joulukuussa 1944. Muonituslotta Martta Lastikka puolestaan jäi joulukuussa 1941 vangiksi Karhumäen suunnalla Äänisen rannalla. Hän tuli Orankin leirin nro 84 kautta Karagandaan tammikuussa 1943, siirrettiin samana vuonna marraskuussa Tsherepovetsiin ja kotiutettiin sieltä marraskuussa 1944. Molemmat hoitivat leireillä sairaiden vankien muonitusta.
Luultavasti viimeinen suomalainen sotavanki Karagandassa oli Laatokan rannalla Tuulosjoella elokuussa 1941 haavoittuneena vangiksi jäänyt alikersantti Alpo Seppälä. Useiden sotavankisairaaloiden kautta kierrettyään Seppälä tuli Karagandaan heinäkuussa 1944 ja siirrettiin täältä tammikuussa 1945 Tsherepovetsiin. Hänet kotiutettiin kolmannessa kotiuttamiserässä maaliskuussa 1945.
Muistokäynnin kohteena ollut Suomen valtion muistomerkki Karagandan Spasskin sotavankihautausmaalla paljastettiin lokakuussa 1994. Tätä ennen sinne oli pystytetty japanilaisten ja ranskalaisten sotavankien muistomerkit. Alueelle on myöhemmin noussut useita muita eri maiden muistomerkkejä niille yli 5000 sotavangille, jotka tänne on haudattu. Karagandan leirillä oli kaikkiaan jopa 67 000 eri kansallisuuksia edustavaa sotavankia. Muun muassa saksalaisia oli 29 000 ja japanilaisia 22 000.
Neuvostoliitossa sotavankeudessa 1939-1945 olleista noin 4 400 suomalaissotilaasta yli 1 000 menehtyi eri syistä vankeusaikanaan sotavankileireillä ja -sairaaloissa. Heitä on haudattu noin 30 eri paikkakunnalle Venäjällä ja Kazakstanissa. Näistä kymmenelle hautapaikalle on heidän muistokseen pystytetty muistomerkki.
Neuvostoliiton ”vankileirien saaristoon” kuuluneen Karagandan sisäisen karkotuksen Karlag- leirin joutui kokemaan yli miljoona kansanvihollisiksi luokiteltua siviilihenkilöä. Mukana oli myös noin 2800 suomalaistaustaista, joista 48 menehtyi leirillä. Useita Stalinin vainojen uhrien muistomerkkejä on pystytetty Spasskin sotavankimuistomerkkien rinnalle. Karlag- leirin historiaa on vaikuttavalla tavalla esillä Dolinkan kylässä leirin vanhaan hallintorakennukseen sijoitetussa museossa.
