Hautapaikkoihin kohdistuva ilkivalta on tuomittavaa

Suomessa oleviin neuvostosotilaiden hautausmaihin on joillakin paikkakunnilla viimeisen vuoden aikana kohdistunut valitettavaa ilkivaltaa. Viimeksi tällaista vahinkoa aiheutettiin Helsingin Kivikossa olevalla hautapaikalla, mihin on haudattu 47  sotavankeudessa menehtynyttä neuvostosotilasta. Hautapaikkoihin kohdistuva ilkivalta on tuomittavaa.

Suomi on sotien päättymisestä lähtien sitoutunut hoitamaan Suomen alueella olevien venäläisten (neuvostoliittolaisten) sotilaiden ja sotavankien hautoja. Valtiosopimuksella v. 1992 asiasta on sovittu kahdenvälisesti Venäjän federaation kanssa. Oikeusvaltion ja sivistysvaltion periaatteisiin kuuluu noudattaa sopimuksia ja kunnioittaa myös vieraan vallan sotavainajia, tätä periaatetta Suomi noudattaa.

Suomen alueella on noin 140 hautapaikkaa, joihin on haudattu yli 14 000 sotavankeudessa tai taisteluissa menehtynyttä neuvostosotilasta. Lähes puolet näistä kohteista on pieniä, alle kymmenen menehtyneen hautoja.

Vuoden 1992 valtionsopimuksen käytännön toimista Suomessa vastaa Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja hautojen hoitotehtävää hoitaa Itä-Suomen aluehallintovirasto. Käytännössä Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt hoitosopimukset eri tahojen kanssa useiden venäläisten hautapaikkojen ja muistomerkkien hoitamisesta.

Lue lisää oheisesta tiedotteesta.

Kirkkonummen Kolsarbyssä oleva Porkkalan vuokra-alueen hautausmaa on yksi Suomen valtion hoitamista hautapaikoista. Sinne on haudattu 219 neuvostosotilasta ja 275 siviilihenkilöä (Kuva Pertti Suominen)